maanantai 23. heinäkuuta 2012

Onnistunut valokuva

Pitkästä aikaa osallistun P*skarteluhaasteeseen. En siis käyttänyt kuviopaperia.




Tämän sivun työstämiseen meni yli viikko, mutta haaste oli hyvä houkutin työstää loppuun asti! Taustaa on ensin värjätty distress musteilla kevyesti. Sen jälkeen leimailua ja maaliroiskeita. Sitten lisää leimailua, leimattujen sinisten pallojen päälle lisäsin gessoa, kun tuntuivat liian tummilta.

Kun tausta tuntui oikealta lisäsin pinkin silkkipaperin, valokuvan ja tekstit. Perhonen on leimattu ja stanssattu setillä, jonka sorruin viimeisimmällä Sinellin käynnillä ostamaan. Muovinen sydännappi oli kiva Tiimarin uutuus, näitä nappeja ostin pyöreinäkin, oli kivan retroja.

Vasempaan alakulmaan lisäsin nauhoja. Yhdessä vaiheessa ostin kovasti erilaisia nauhoja ja käytinkin niitä jonkin verran. Ainakaan vuoteen en ole osannut nauhoja käyttää, joten iso varasto odottaa käyttötarkoitusta. Nämä nauhat onneksi upposivat leiskaan kivuttomasti, jospa jatkossakin...

Uusia leimasimia käytin sivussa useita. Kivat rinkulat on kuitenkin leimattu pilttipurkin kannella, isommalla metallikannella sekä liimapuikon korkilla. Ei hassumpia.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille! Nythän on taas ilmakin lämpiämään päin, joskin töissä ei nämä vesisateetkaan niin haittaa : )

7 kommenttia:

  1. Valloittava kertakaikkiaan! Ihania pieniä yksityiskohtia ja tykkään väreistä ihan kympillä :) Kiva teksti ja sokerina pohjalla tosi onnistunut kuvasarja!

    VastaaPoista
  2. No on kannattanut viikkoa hioa! Tuo tausta on tosi hieno! Tykkään myös noista nauhoista, miten olet ne laittanut.

    VastaaPoista
  3. Upea!! Mitkä ihanat värit ja hienja yksityiskohtia ja oivalluksia!

    VastaaPoista
  4. wauwauwau!! todella ihana sivu!! täynnä kivoja yksityiskohtia!! =)

    VastaaPoista
  5. Oi tuota taustaa <3 Ihana asettelu myöskin!

    VastaaPoista
  6. Meitä vuodatuksesta muuttaneita taitaa olla aika monta..
    Ihana sivu, pohja on hurjan kaunis. Ihastuin siniseen perhoseen, josko tästä sais kimmokkeen kaivella omia perhosia pitkästä aikaa..

    VastaaPoista
  7. voih, tosi ihana! mahtava tausta ja kuvasarja. otsikko on todella osuva.

    VastaaPoista