maanantai 12. marraskuuta 2012

Värihaasteeseen joulukortti

En enää edes tiedä mitä sanoa, yli kaksi kuukautta on vierähtänyt ihan hetkessä! Ikinä ennen en ole näin pitkää blogitaukoa pitänyt, toivottavasti en ota tavaksi. Mitään erityistä syytä hiljaisuudelle ei ole. Aika on kulunut arjen askareissa ja toki ehdin käväistä Scraptastic tapahtumassa Belgiassa (toivon mukaan saan tuosta matkasta jotakin postattua, mutta kameraa reissussa ei ollut mukana). Todennäköisesti sekä omat että miehen reissut ovat vaatineet paljon kotona (kotityöt yhdistettynä lasten harrastuksiin), jostain syystä on tuntunut että joka viikko jompikumpi aikuisista on reissussa.

Mutta nyt siirrytään siis aiheeseen eli askartelujuttuihin! P*skarteluhaasteessa oli upeat värit värihaasteena. Joulukortit oli jo korkea aika aloittaa, joten tässä.

 Lähikuvassa erottaa paremmin kimalluksen, jota lisäsin sinne tänne. Leimakuva on väritetty vesiväreillä.


Leimakuva on ostettu Palokan Sinellistä kolmisen viikkoa sitten, kiitos äidille sen lainasta! Ei muuten olisi pakkauksen perusteella päätynyt ostoskoriin tuo leimasin... Miijja oli tehnyt kauniin mallikortin leimasimella ja erehdyin kysymään mikä leimasin se oli. Leimasin päätyi siis itse asiassa äidin ostoskoriin : ) oltiin ostoksilla yhdessä. Samaista leimasinta kutsui Miijja lempparikseen tässä postauksessa, ja aika ihana tämä kyllä onkin!

10 kommenttia:

  1. Aivan I H A N A leimasin ja varsinkin tuo kortti,niin jouluisen ihana ja tuo kimallus tuo vielä oman säväyksensä siihen! Harmi kun täällä ei ole tuota sinelliä :D

    VastaaPoista
  2. Kaunis!!! Pidä vain vielä se leimasin, minulla ajanpuute.
    Minulla ei vielä yhtään korttina asti ja meni ohi tämän viikon P*skiskin, vaikka oli kortti kuvattuna :(

    VastaaPoista
  3. Wau, tää on niin ihana maisema :)

    VastaaPoista