keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Art Journal alkeita

Jos olet kiinnostunut Faber castellin Gelatos-väripuikoista, lue postaus loppuun asti!

Ensin kerron kuitenkin ihanasta iltakurssista Amaliassa muutama viikko sitten. Päivi Eerola piti kurssin aiheella "päähenkilöitä". Päivin blogista löytyy aivan mahtavia art journal sivuja!!! Iloiset värikkäät työt eivät olleet jääneet minulta huomaamatta, joten kurssille oli päästävä (vaikka matka olikin pitkä Espooseen).

Tehtiin itse kuviopaperia (mekko kuvassa), kokeiltiin sommitella ihmishahmoa. Aivot pyrittiin jättämään narikkaan. Oma työni jäi taustan osalta ihan kesken, mutta aion sen kuitenkin nyt postata, muuten se jää postaamatta... Oikein mukava ilta mukavassa seurassa. Uskon tekeväni vastaavaa myös kotona. Ihanaa oli myös, että saatiin ohjelappusia kotiin asti. Tässä siis keskeneräinen työni, jossa olen pääosassa itse : )


Kurssin jälkeen suuntasin yöpymään sukulaisiin. Seuraavana päivänä päätin käväistä kaupoilla ennen kotimatkaa ja päädyin Jumboon. Menin Akateemiseen hakemaan Päivin suosittelemia kyniä. MUTTA mitäs muuta sieltä Akateemisesta löytyikään??


Geeli-sana paketin päällä kiinnitti huomioni. Lisäksi värit olivat samantapaisissa koteloissa kuin Faber Castellin Gelatos-puikot. 12 värin hinta oli 13,90, joten päätin kokeilla. Itsehän jos en päädy värejä käyttämään, voin aina antaa ne lapsille "tuhottavaksi". Kotona totesin, että nämä värit vastaa täysin Gelatos-värejä! Sekä suoraan akvarellipaperille että gesson päällä käytettynä, käyttäytyvät ihan samalla tavalla.

Väripuikot ovat siis vesiliukoisia. Värit ovat vahvoja. Kuvassa näkyy punaisen paketin värit (alimmaisena kulta ja hopea), vihreässä paketissa oli poikien/perussävyt (ei metallivärejä, mutta oli musta, tummansininen ja ruskea). Kuva suurenee klikkaamalla. Valkoisen värin alla on vesiväripaperilla väritettynä värikynällä, jonka jälkeen siveltimellä levitetty. Ei siis levity kokonaan. Jos laitat alle ensin gessokerroksen, ja sen kuivuttua piirrät kynällä ja sitten levität, niin saat siveltimellä koko värin leviämään.

Tässä kuva ensimmäisestä kokeilusta, tässä on käytetty sekä kuvassa näkyviä värejä että gelatos-väripuikkoja. Suurin osa väreistä on levitetty siveltimellä, alla on ensin kuvioteippiä ja sitten gessokerros. Sydän ja puu on hahmoteltu päälle väripuikolla, eikä niitä ole enää levitetty. Mustalla tussilla pientä viimeistelyä. Linnut kadutti kun olin saanut ne valmiiksi, mutta tulipahan tehtyä...


Suosittelen näitä värejä nimenomaan vesivärityöskentelyyn, mutta väri myös levittämättä on kaunis ja käytettävä. Gelatos värejä ei Suomesta vielä monesta paikasta saa, joten nämä ovat hyvä vaihtoehto. Ovat todella ihan vastaavat ominaisuuksiltaan! Jumbon Akateemiseen näitä jäi molempia paketteja kaksi viikkoa sitten. Tampereen Akateemisesta/Stockmannilta mun sisko haki äidille molemmat paketit ja sinne jäi kuulemma vain yksi paketti. Löytyi lasten värikynähyllystä.

Ihanaa miten uudet tarvikkeet saa askarteluinnon pulpahtamaan pintaan!



7 kommenttia: